Kevään kolmipyhäsikermä 04-05/2019

                                    Kevään kolmipyhäsikermä

Minun elämässäni kevät alkaa aina pääsiäisestä. Talven pimeyden taituttua kevät uneliaasti kurkistaa jäisen maan alta. Vienosti hymyten se kurottautuu kohden kevään aurinkoa ja kuiskaa: "Kuolema on kukistettu!"

Olemme kahden ajan kansalaisia; syklisen ja lineaarisen ajan kulkijoita. Syklinen kalenteri muistuttaa elämää suuremmista kysymyksistä, jotka antavat inhimilliselle vaellukseemme sisältöä, merkitystä ja ryhtiä. Näin ihmiselo muodostuu arkisen aherruksen ja sitä kirkastavan juhlakierron vuorohengitykseksi.

 Juhlien juhlan, pääsiäisen ohella sekä vappu että äitienpäivä koskettavat minua syvästi. Usein olen pohtinut mahtaako sittenkään olla sattumaa, että näitä kolmea juhlaa vietetään peräkkäin. Juhlat näyttävät nivoutuvan yhteen kolmipyhäsikermäksi muistuttaen, että ihminen koostuu ruumiista, hengestä ja sielusta ja että ihmisen todellinen hyvinvointi, onni ja harmonia kumpuavat näiden elementtien tasapainoisesta ravitsemisesta.

 Siinä missä pääsiäinen kohottaa rukoilijan mystiseen hengen korkeuteen osoittaen ikuisuuteen, siinä vappu kolauttaa juhlijan vankasti maan kamaralle alleviivaten työn välttämättömyyttä; latva voi toisinaan kohota korkeallekin, mutta juurten on alati oltava syvälle äitimaahan porautuneena.

Juhlaketjun kirkkaana helmenä pidän äitienpäivää, joka paavalimaisessa hengessä julistaa rakkauden syvintä olemusta. Äitienpäivä ilmoittaa, että rakkaus ensisijaisesti viittaa konkreettiseen toimintaan; hyveellisiin tekoihin ja empatiaan.  Se muistuttaa, että ilman arjessa toteutettavaa rakkauden työtä vuoria siirtävä usko, itsensä tulessa polttaminen tai mikä tahansa muu sankariteko on vain kumisevaa vaskea ja helisevää symbaalia. 

Äitienpäivässä kulminoituu ihmiselon ydin; rakkauden korkeus, syvyys ja leveys.

 Näin kevään kolmipyhäsykermä osoittaa toinen toiseensa; pääsiäinen vappuun, vappu äitienpäivään ja äitienpäivä pääsiäiseen, sillä ihminen kasvaa täyteen ihmisyyteen vain todentamalla rakkauttaan arjessa.

Marita Sjöberg