Susivainoista 02/2019

                    IHMINEN ON IHMISELLE SUSI JA SUDELLE IHMINEN

Suomalainen sanonta ”ihminen on ihmiselle susi” kuvannee ihmisen ja suden yhteistä taipumusta kohtuuttomana pidettävään julmuuteen, nimittäin lajitoverinsa tappamiseen. Tämä ominaisuus on aikojen saatossa johtanut ihmisen pelkäämään ja vainoamaan sutta siinä määrin, että paikka paikoin peto on ihmistoimin metsästetty lähes sukupuuttoon kuten esimerkiksi Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Vuosille 2016-2018 myönnettiin susien kannanhoidolliseksi toimenpiteeksi 53 suden kaatolupaa poronhoitoalueen ulkopuolelle. Se tarkoitti noin viidenneksen vajausta susikantaamme, jonka määrä tuolloin keikisteli runsaan kahdensadan yksilömäärän tienoilla eli vaarallisen alhaisessa minimitasossa.

Luontoliitossa asiaa ei nähdä suinkaan kannanhoidollisena toimenpiteenä vaan susikantaa heikentävänä metsästyksenä, joka esimerkiksi vuonna 2014 vain lisäsi susivahinkoja. Suden ajojahtia voisi luonnehtia sanonnalla: ”Ihminen on sudelle ihminen”, sillä metsästys ajoitetaan suden lisääntymisaikaan, mikä on sekä moraalisesti tuomittavaa että Suomen luonnonsuojelulain vastaista. Lisäksi koirien käyttö kaadossa aiheuttaa pedolle luonnonsuojelulain kieltämää ylimääräistä kärsimystä ja itse tappaminen hajottaa susilaumat, mistä koituu vain lisävahinkoa. Kaikki tämä voi pahimmillaan johtaa jopa susikannan romahtamiseen.

Susi on levittäytynyt koko maanpiiriin ja kaikissa kulttuureissa se kantaa ikävää mainetta; sitä on pelätty, vihattu ja tapettu. Susivihan katsotaan kumpuavan pelosta ja tietämättömyydestä. Todellisuudessa susi on mainettaan vaarattomampi; se ei tiettävästi ole tappanut ainoatakaan ihmistä maassamme 120 vuoteen ja se tappaa vain nälkäänsä, vahingoittuneena ja vesikauhuisena. Ei muuten.

 Sanonta ”ihminen on ihmiselle susi” kasvanee ajalta, jolloin ihmiset elivät harmonisessa symbioosissa luomakunnan kanssa ja näin löysivät eläinten viisauden. Sutta kunnioitettiin sen ylevien luonteenpiirteidensä vuoksi siinä määrin, että se kesytettiin ihmiselle kodin vartijaksi ja metsästyskumppaniksi. Paitsi että hukka oli älykäs, nopea ja taitava saalistaja ajateltiin sen edustavan myös metafyysisiä ominaisuuksia kuten alitajuntaa ja viisautta.

Luonnonkansat ajattelivat, että suden voima auttoi ihmistä oivaltamaan elämän mysteereitä ja opittu viisaus tuli suden lailla jakaa muille yhteisen hyvän edistämiseksi. Näin susimaisen ihmisen ymmärrettiin tarkoittavan pikemminkin rinnalla kulkijaa, opastajaa ja yhteisen hyvän etsijää kuin lajitoveriaan selkään puukottavaa raatelijaa.

Luonnonkansat ymmärsivät suden merkityksen syvällisesti; eläin kuului osana luomakunnan järjestykseen ja sillä oli oma tehtävänsä maailmassa.

Tämän päivän vainottu susi johdattaa ihmistä pohtimaan omaa suhdettaan maailmaan: ”Olenko minä toisille ihmisille viime kädessä ihminen vai susi? Entä millainen on suhteeni muuhun luomakuntaan?”

Aikojen alussa ihminen velvoitettiin kantamaan vastuuta -ei ainoastaan omista perheenjäsenistään- vaan koko hänelle annetusta luomakunnasta. Ei tuhoamaan eikä saattamaan sitä kaaokseen!

 Marita Sjöberg