Joutsen -pyhä lintu 05/2018

            

                   Joutsen – pyhä lintu vai poliittinen ennuskuva?

Auringon siivittämässä korkeudessa lennetään auroissa ja jonoissa, sillä kevät on joutsenten kiivainta muuttoaikaa. 

Itämerensuomalaisen kulttuuripiirin mytologiassa maailma syntyi vesilinnun munasta, minkä vuoksi tämän alueen asukkaita pidettiin vesilinnun kansoina ja joitakin vesilintuja, kuten esimerkiksi joutsenta, pyhänä lintuna.

Valkoinen aatelislintu ymmärrettiin heimon jumalalliseksi esi-isäksi, joka pitkän kaulansa ansiosta kykeni pitämään yhteyttä maailman eri tasoihin; yliseen ja aliseen.



Kristinuskon myötä uskomus joutsenen pyhyydestä oheni ja siitä tuli vähitellen suussa sulava riistalintu.

Keväinen muuttolintu oli kookas, lihaisa ja rasvainen herkku, jota pitkän talven näännyttämät suomalaiset mielellään metsästivät niin kiivaasti, että pitkään jatkuneen lintujahdin ja pesärosvouksen seuraukset kärjistyivät rinta rinnan Suomen poliittisen tilanteen kanssa viime sotiemme aikoina.



Kun Suomen itsenäisyys oli 1900-luvun alkupuoliskolla vain hiuskarvan varassa, samoin oli joutsenkantamme laita. Vuoden 1949 laskenta todensi aikakauden tuhoisan joutsenvainon seuraukset – vain viitisentoista joutsenparia oli jäänyt henkiin.

Luontouskovaiset ja itseoppineet historioitsijat kuuluvat vääntäneen kättä pitkäkaulan suhteesta viime sotiimme eli voidaanko kevään airuetta pitää niin kutsuttuna ”poliittisena ennelintuna” vai pyhänä lintuna; ennakoiko joutsenkannan romahdus tulevia sotia vai johtiko piipittäjän piittaamaton ryöstösaalistus maamme itsenäisyyden vaaka-laudalle. Muinaisen perinteen mukaanhan pyhän linnun tappajalle kävi aina huonosti.

Onneksi luonnonsuojelijat ottivat ohjat käsiinsä ja tiukan suojelemisen myötä lähti joutsenkantamme sodissa rähjääntyneen Suomi-Neitomme tapaan hiljalleen toipumaan, minkä ansiosta tänä päivänä maassamme pesii noin kuutisen tuhatta upeaa joutsenparia.

Valkoisen vesilinnun myyttiseen salaperäisyyteen yhdistyvä kauneus on innoittanut kansallisuusaatteemme kulttuurisista esitaistelijoista muun muassa Sibeliusta, Leinoa ja Gallen-Kallellaa.

Oliko Valon tuoja -linnun ilmaantuminen maamme itsenäisyysaatteen puolesta taiteilevien tuotantoon pelkkää sattumaa vai poliittinen ennuskuva myöhemmin saavutettavasta itsenäisyydestä.

Vai voisiko jopa olla niin, että myyttisen linnun ilmestyminen henkiseen perintöömme kylvi kansalaisiimme uskoa oman kansallisvaltion mahdollisuudesta – vesilinnun johdattaessa meitä itsenäisyyteen?

Joka tapauksessa valkokaulaan yhdistyvissä uskomuksissa ja sen inhimillisissä elintavoissa voidaan havaita jotain perin juurin suomalaista kuten urheus, tahrattomuus ja uskollisuus, myös suuret pesimäreviirit, autiot asuinpaikat ja tasa-arvoinen kumppanuus.

Joutsen sykähdyttää suomalaista mielenmaisemaa voimallisesti. Ehkä juuri siksi me, itämerensuomalainen vesilinnun kansa, äänestimme jumalallisen esi-isämme kansallislinnuksemme 1980-luvulla. Tai sitten poliittisena enteenä hieman myöhemmin tapahtuvasta EU:hun liittymisestämme; vain vajaat sata vuotta suurella ponnistuksella saavutetun itsenäistymisemme jälkeen.



Marita Sjöberg