Totuuskomissio -vihdoinkin! 03/2018

Totuuskomissio – vihdoinkin!

Viime lokakuussa valtioneuvosto ilmoitti aloittavansa valtion ja saamelaisten välisen sovitteluprosessin, joka liittyy maamme alkuperäisväestön kokemiin vääryyksiin. – Minä riemuitsen!

Suunnitellun totuuskomission tarkoituksena on selvittää saamelaisten kokemaa syrjintää liittyen muun muassa heidän pakkosuomalaistamiseensa, maankäyttöoikeuteensa ja itse saamelaismääritelmään. Tutkimusten perusteella voidaan jatkossa kehittää valtion ja alkuperäisväestön välisiä suhteita sekä saada työvälineitä saamelaisten kärsimän traumaattisen taakkasiirtymän käsittelyyn. -Vihdoinkin!

Alkuperäiskansamme sulauttaminen valtaväestöömme alkoi sotien jälkeen ja sen välineiksi otettiin koulu, kirkko ja valtio. Assimilaatioon liittyvään saamelaiskoululaisten karuista asuntola-ajoista satuin kuulemaan ensimmäistä kertaa itse pääkallopaikalla, kun 1990-luvulle tultaessa opiskelin Napapiirin tuolla puolen. 

Yhäkin muistan, miten syvästi tarinat järkyttivät nuoren tytön herkkää sieluani ja maailmanparantajana olisin heti siltä seisomalta halunnut lähteä vaatimaan uhreille hyvitystä. Siis siksi minä riemuitsen, että vihdoinkin on otettu virallinen askel kohti valtion ja saamelaisten välistä sovitteluprosessia, joka mielestäni sopii meille ihan yhtä hyvin kuin taannoin Etelä-Afrikkaan ja Kanadaan.

Minä voin tyytyväisenä muistella Lapin onnellisten tähtien alla viettämääni opiskeluaikaani autereiseksi. 

Samaa ei valitettavasti voida sanoa niistä saamelaislapsista, jotka pakkosuomalaistamisen nimissä vietiin rakkailta kotikonnuiltaan kaukaisiin opinahjoihin saamaan suomenkielistä sivistystä. Nuorimmat kouluunlähtijät olivat vain kuusivuotiaita, jotka joutuivat vieraisiin oloihin, eroon läheisistään. Pitkiksi ajoiksi, sillä asuntoloista päästiin kotiin usein vain loma-ajoiksi.

Minäkin matkasin kotoani satoja kilometrejä, etelästä myyttiseen Pohjoiseen oppiakseni uutta ja elääkseni asuntolassa – ikään kuin saamelaislapset vuosikymmeniä aiemmin. Tosin minä lähdin matkaani vapaaehtoisesti ilman viranomaispakkoa. Täysi-ikäisenä, en pienenä lapsena. 

Koulussani sain käyttää äidinkieltäni sekä opintojen yhteydessä että vapaa-ajallani -ehdoitta. Minua ei kiusattu, ei nimitelty, ei nöyryytetty eikä eristetty etnisen taustani eikä äidinkieleni vuoksi, vaikka muukalaissuomalaisena asuinkin saamelaisalueella. Minun ei tarvinnut pelätä kaltoinkohtelua eikä hyväksikäyttöä. Yksikään rotubiologiasta innostunut ei mitannut kalloani, puhumattakaan että olisi pakottanut riisuuntumaan kameran edessä saadakseen relevanttia todistusaineistoa rotuopeilleen.

Selvitettävää totuuskomissiolla tulee riittämään jo yksistään asuntola-ajoista, kipeästä tabusta.

 Raskaat kouluajat ovat vaikuttaneet kielteisesti yksilötasoa laajemmin koko alkuperäisväestön identiteettiin heikentämällä muun muassa saamen kielten osaamista ja sen myötä koko saamelaista omanarvontuntoa ja kansallista kulttuuria. 

Yleisen käsityksen mukaan juuri ikävien asuntolakokemusten seurauksena monet eivät halunneet opettaa lapsilleen äidinkieltään, etteivät he joutuisi kärsimään samaa kuin vanhempansa ja osittain siksi saamen kieliä osataan nykyisin heikosti.

Totuuskomission aiheesta käynnistämän julkisen keskustelun uskon jo itsessään voimauttavan, sillä vuosikymmeniä jatkuneen vaikenemiskulttuurin rikkominen ja syrjintäilmiön näkyväksi tekeminen vapauttavat ongelman peittelyyn sitoutunutta energiaa yksilöjen ja yhteisöjen parhaaksi. 

Julkinen keskustelu ei yksistään riitä. 

Kansakuntana meidän ei tule ainoastaan pyytää saamelaisilta sisaruksiltamme anteeksi vaan myös korvata heille tahallisesti aiheutettu epäinhimillinen kärsimys!

Helmikuun kuudentena, saamelaisten kansallispäivänä, auringon vihdoin kullatessa Saamenmaan tunturit sysipimeän kaamosyön jälkeen on hyvä muistuttaa mieliin, että saamelaisuus ja saamelainen elämäntapa ovat arvokasta, ainutlaatuista ja omintakeista.

Saamelaisuus on jotain sellaista, josta me suomalaiset voimme riemuita ja jota toivottavasti haluamme myös vaalia!

Marita Sjöberg